Olipa kerran metsäkoulu...

Olipa kerran metsäkoulu Nurmijärven Rajamäellä. Enää ei ole. Nyt paikalle rakentuu meidän koti.

Rajamäki sijaitsee Nurmijärven pohjoisosassa, lähellä Hyvinkäätä. Suomen suurin lähde eli Sääksjärvi ja Sääksin upea hiekkaranta on noin 3 kilometrin päässä meidän tulevasta kodista.

Rajamäki, eli Nurmijärven "piilakso" on tunnettu mm. Altian ja Teknoksen tehtaista. Maailman kartalle Rajamäki päätyi Talvisodan aikana, kun kotikylämme tuli tunnetuksi Molotovin cocktaileista. Rajamäen tehtailla pullotettiin tuolloin 450 000 polttopulloa. Tarina kertoo, että Rajamäki joutui pommituksen kohteeksi, koska ensimmäisissä korkeissa luki Alko - Rajamäki.

Rajamäen Metsäkoulun alueella toimi vuosina 1967 - 1993 Metsäalan oppilaitos. Vuonna 2020 alueella kasvaa sekametsää - suuria koivuja, haapoja ja muutama iso kuusi. Metsäoppilaitoksen rakennukset on purettu ja niiden tilalle on vuoden 2019 lopulla alkanut kohota Metsäkoulun nimeä kantava päiväkoti. Päiväkotiin ei tule laisinkaan päiväkoti-ikäisiä, ainoastaan eskari ja 1. luokka. Nimi säilyy päiväkotina.

"Päiväkodin" läheisyydestä johtaa hiekkatie loivarinteiselle hakkuualueelle, josta kaadettu metsää noin 10 vuotta sitten ja tilalla kasvaa 3-5-metristä nuorta koivua. Tässä sijaitsee Metsäkouluntie kuusi (6). Tuleva kotimme.

Metsäkoulu kuusi kertoo uusperheen rakennusprojektista. Meidän uusperheen muodostaa 2 aikuista, 3 lasta ja 3 eläintä: Esko-koira, Ninu-koira ja Mauno-kissa.

Rakennusprojektimme ohella harrastamme ahkerasti hyvän musiikin kuuntelua, keikoilla käymistä, yhdessä soittamista ja Euroopan matkailua. Sami lenkkeilee ja Veera jumppaa aina kun muistaa kaivaa kirjan sijaan kahvakuulat kaapista. Näistäkin aihesta saatat lukea myöhemmin.

Kuvassa Veera ja Sami tontilla joulukuussa 2019.

Kommentit

Suositut tekstit