Yksinkertaista, yhteen kerrokseen - Pohjapiirustuksesta

Halusimme yksinkertaisen pohjan. Pohjapiirustuksen osalta meillä oli hyvin samankaltaiset näkemykset ja lopullinen pohja valmistui kuin itsestään. Toki selailimme talovalmistajien pohjia ja haimme niistä inspiraatiota.

Alusta alkaen tiesimme, että rakentamisen kustannuksiin vaikuttavat kulmien ja kerrosten määrät. Meillä ei ollut tällaiseen tarvetta, eli toivoimme suorakaiteen muotoista ja yksikerroksista kotia. Tällainen kodistamme myös tuli. Huoneistoalaa kodissamme on 133 neliön verran, kerrosala on 144,5 m2.



Meille asunnon kannalta tärkeää oli saada jokaiselle lapselle oma huone. Koska lapset ovat jo teini-iän kynnyksellä tai sen ylittäneitä ei heidän huoneissaan lattiapintaa, eli leikkitilaa juurikaan tarvita. Tilantarve on sängylle, työpöydälle ja säilytystilalle. Lastemme ajanvietto on suurimmaksi osaksi tietokoneella pelaamista, lukemista, harrastuksia ja ulkoilua. Tietysti tilaa tulee olla koulutehtäville ja askarteluille, joita perheessämme myös harrastetaan. Toivoimme lasten huoneisiin isoja ikkunoita ja valoa.

Olemme nykyisessä kodissamme nukkuneet pienessä, entisessä takkahuoneessa, johon on ollut haasteellista sovittaa parisänkyä. Ensisijainen toiveemme pää-makuuhuoneelta oli, että sinne tulee mahtua vaatekaapin ja parisängyn lisäksi iso lipasto. Makuuhuoneeseen tulee myös 180 cm korkea ikkuna, kuten lastenhuoneissa. Lisäksi makuuhuoneesta on kulku vaatehuoneeseen, Makuuhuoneeseen kulku tulee tapahtumaan pariovista.

Koska harrastuksiimme kuuluu vinyylit ja musiikin kuuntelu, ja toki intohimonamme on erityisesti brittiläiset ja pohjoismaiset rikos-tv-sarjat oli meille alusta asti tärkeää, että panostamme pohjaratkaisussa erityisesti olohuoneeseen, jossa vapaa-aikaa vietämme. Olohuoneessamme katse kiinnittyy korkeisiin, yli kolmimetrisiin ikkunoihin, joista avautuu näkymä terassille, sekä koivikkoon. Tätä maisemaa on mahdollista ihastella takkatulen ääressä sohvalta käsin tai vaihtoehtoisesti saarekkeelta, jonka poikkeuksellisesti olemme sijoittaneet niin, että sen jakkaroilta voi aamukahvia juodessa ihailla koivikosta nousevaa aamuaurinkoa. Saareke tarjoaa myös työtilaa ruoanvalmistukseen. Keittiömme tulee sijoittumaan yhdelle seinälle. Tällä yhdellä seinällä on kaikki tarvittavat kodinkoneet ja säilytystilaa astioille.


Isojen ikkunoiden lisäksi huomio kiinnittyy korkeaan vinokattoon. Meille taide on tärkeää ja toimii sisustuselementtinä. Korkea vinokatto mahdollistaa taulujen sijoittelun seinien noustessa jopa neljään metriin. Korkean katon osalta olemmekin uuden edessä kun ensikertaa pohdimme kuinka ratkaisemme huoneen akustiikan.


Rakennusmessuja kiertäessämme meille selvisi, että mitä enemmän talossa on kosteaa tilaa, sitä enemmän se maksaa. Tässä kohtaa meille oli selvää, että yksi suihku riittää, eikä tarvetta esim. kylpyammeelle ole. Sen sijaan arvostamme saunomista ja erityisen tärkeää on, että saunasta on mahdollisuus kulkea kosteiden tilojen kautta terassille vilvottelemaan. Saunajuoma kädessä. Kulku terassille käy kodinhoitohuoneen kautta, josta ehtii matkalla napata pyyhkeen suojaksi.

Kodinhoitohuone on ehdoton 5-hengen taloudelle, jossa pyykkiä pestään joka päivä. Nykyisessä kodissamme on kodinhoitohuone, joka mahdollistaa nämä vaateröykkiöt, mutta siivouskomero on puuttunut. Tämä oli ensimmäinen toive kodinhoitohuoneeseen. Kodinhoitohuoneessa on myös sopivasti tilaa pyykkien lisäksi liinavaatteille ja pyyhkeille.

Kuten varmasti monessa rakennusprojektissa on neliöiden ja tilan kokoa vaikea hahmottaa piirustusvaiheessa. Meille kävi niin ainakin WC:n kohdalla. Arvioimme WC:n todellisuutta suuremmaksi. Säilytysratkaisu tilaan onneksi löytyi pitkän etsinnän jälkeen (tästä myöhemmin lisää).

Terassilta sen sijaan neliöitä löytyy lähes joka ilmansuuntaan. Terassi tulee kiertämään taloamme auringon kiertoa seuraten. Auringon nousua ihastelemme saarekkeen lisäksi alapihamme suojassa. Päivällä aurinko paistaa koivikon ja puiston suunnalta mahdollistaen rauhallisen oloilun auringossa. Kuumana kesäpäivänä voi vilvoitella terassin katon alla tai sadesäällä suojautua pahimmilta kuuroilta. Ilta-aurinkoa ihailemme sisäänkäynnin vieressä, jossa myös pieni katos.

Nyt kun talon ulkoseinät ovat pystyssä, näyttävät sisätilat pieniltä. Jännityksellä odotamme, miltä huoneet tulevat näyttämään kun sisäseinät saadaan valmiiksi ja huoneiden koko todellisuudessa hahmottuu...

Kommentit

  1. Siistiltä näyttää! Siitä se etenee. Aina kutkuttavia nämä rakennusajat. Minä muistan, kun meidän sisäkattoa rakennettiin. Kovasti olemme olleet tyytyväisiä, nyt tosin haaveissa olisi kattorimat hieman sisustusta muuttamaan.
    https://www.parkanonlista.fi/projektivalmistus/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit